|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 107 (18.5.08)
Wufff..........
Että mä oon vihanen ärrrrrrin..murrrrrrrin..........tosi vihanen.
Ekaks mä oon vihanen, et toi lämmin kevät oli niin lyhyt, nyt on taas kamalan kylmää. Oisin tykänny siit lämpimäst enemmän.
Pakkastaki ollu joka yö. Ja sit sato vettä ja räntää ja rakeitaki.
Sit viel mua harmittaa lisää. Mami taas alko kaivaan esiin näyttelyhäkkii ja muuta kamaa. Mä tiesin heti, et huomena lähetään johonki..
Sit se laitto kylppäriin suihkun valmiiks ja mä olin jo ovella menos suihkuun, kun se sano mulle, ettet sä nyt tuu, Keiju tulee.
Ok, mä aattelin et se samalla pesee senkin. Kun Keiju tuli suihkust ja oli kuivattu, mä taas olin menossa suihkuun, mut en mä päässy sittenkään.
No mä viel aattelin, et mä lähenki sit pesemättä, enhän mä likanen ookkaan.
Aamuyöllä me oltiin tytyjen kaa viel sikees unes, kun mami nous ylös ja sano meille, et nyt lähetään vähä aikasemmin aamupisulle, kun lähtö on niin aikanen.
Kelloki oli vast 4, ei meinattu tajuta, et tosissaan lähetään nyt jo ulos. Ruokaki saatiin aikaseen. Sit mami oli lähtövalmis, ja niin mäkin.
Mut arvaas mitä se teki? Se sano et ettet sä nyt tuu mukaan, vaan Keiju. Otti sen kainaloon ja törkeesti jätti mut kotiin. Uskokko, että mua harmitti ja suututti.
No, mikäs siinä muu autto, kun olla noitten toisten kans kotona. Oli meil kyl sit kivaaki, kun Marja tuli viemään meit ulos, kakski kertaa ja anto meille syötävääki.
Koko pitkän päivän ne loisti poissaolollaan, mut lopulta ne tuli kotiin. Velipoikaki tuli pitkäst aikaa mua moikkaan ja Kati ja Mira. Mä kyl näytin niille heti,
kuin loukkaantunu mä olin kun mut oli jätetty kotiin, enkä päässy reissuun. Mä niin tykkään tost matkustamisest. Mamille mä murjotin koko illan, et se tajuis
kuin pal mua harmitti ja kuinka loukkaantunu olin. Seuraavan kerran mä kyl lähen väkisin mukaan, mä meen valmiiks häkkiin piiloon, niin pääsen mukaan.
Pitihän mun sit tentata Keijult matkakuulumiset. Tapsa oli tullu niit hakeen ja oli vieny ne Katille. Keiju sano, et hän oli yrjönny koko matkan sinne. Mä kerroin sille,
et mäkin yrjösin ekoilla keikoilla, mut useimmiten sillon, kun ajettiin mutkateitä tai sit ylimääräsii mutkii harhaan. Katilla ne oli siirtäny Keijun sen autoon
ja Vili pistetiin takakonttiin häkkiin. Sekin oli kuulemma ollu loukkaantunu ja osottanu mieltään, kun joutu matkustaan siel takana, kun Keijun oli pitäny päästä häkkeineen
Miran viereen takapenkille, mikä oli Vilin vakipaikka. Keijun piti kuulemma siks olla siin Miran vieres kun se oksetaa. Ja se sano, et kyl hän oksenski, enemmän kun mitä
vattas ees oli oksennettavaa. Koko pitkän matkan oli oksettanu. Ne kuulemma kävi Poris asti. Mäkin oon käyny Poris, mun eka näyttelymatka oli Poriin. Keiju on sentään
jo 7 kuukautta, mä olin sillon vast 5 kuukautta.
Keijust oli ollu ihan kamalaa joutuu semmosen hälinän keskelle. Sitä oli pelottanu siel, ku ei ollu ikinä nähny noin paljoo koirii kerralla. Se ei ollu meinannu ekaks
uskaltaa tulla ollenka pois häkist. Ja sit sen vieres oli ollu ihan oudon värisii shelttei, se näki niit ekan kerran ja tais pelätäkki niit. Ne oli kuulemma soopeleit.
Mut mami oli vieny sen niitten sekaan, ni sit se oli tajunnu, et nehän on ihan yhtä kivoi ku trikit ja merletki. Pikkuhiljaa oli reipastunu niin, et uskals jo vapaaehtosesti
lähtee muitten joukkoon käveleen ja tekemään tuttavuutta muitten kaa. Kehään meno siit oli ollu ihan kamalaa, se ei ollu muistanu, miten seistään nätisti, oli vaan kiemurrellu
ja pyrkiny syliin. Pöydäl oli menny vähä paremmin, vaik vähä tuomaritädin kopeloiminen oliki pelottanu.
Ja kehäs juokseminen oli sujunu hyvin. Oli ollu tyttöpentui 4 ja Keiju oli ollu niist se viimenen. Arvostelu oli kuiteski ihan hyvä. Siel oli ollu niin kylmä,
et kaikki oli ihan jäässä, tyttöjen kehät jäi kattomatta. Vili pärjäski ihan hyvin, se tuli avojen kolmoseks. Sit Keiju oli ollu niin väsy uusist kokemuksist,
et oli nukkunu koko kotimatkan. Ei ollu ees yrjönny takastulles.
Tänä aamunaki mä näytin viel mamille loukkaantunutta kuonoo, en ollu ees yön aikana leppyny eilisest. Mut pikkuhiljaa se uhohtu ja lakkasin murjottamast.
Tuli yks ylläriki tos ehtoopäivällä. Meil tuli Lappeenrantalaisii vieraita. Lyylin tyttö, Roosa tuli joukkoineen käymään. Mä en ookkan nähny sitä koskaan, kun se oli mua vanhempi.
Ei Lyylikään tainnu sitä pennukseen tuntee, kun se oli ihan pienenä lähteny omaan kotiin. Roosan kaveri, Siruki oli mukana. Seki oli sheltti, mut trikki, Roosa oli mun kaa samanvärinen.
Oli kivoja tyttöjä, meil synkkas ihan hyvin, leikkiiki vähä yritettiin houkutella niitä. Ne ei vaan voinu olla kauaa, kun olivat tulossa jostain pidemmältä ja vielä oli pitkä matka kotiin.
Mut oli kiva nähä. Harmi, et toi mami on tommonen huonomuistinen, eikä muistanu ottaa niist kuvii, et olsit säki nähny meijän vieraat.
Tässähän tätä juttuu taas tuliki. Mä taas joskus kirjottelen, joko piakkoin tai sit aikojen päästä.
Joten hau vaan taas.
Seuraava osa
|
|