|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 115 (4.11.08)
Wuff taas.
Ja jos sit kirjottelis lokakuustki jotain. On joka aamu käyty juoksentelemas tuol sänkipellol. Se on hurrrjan kivaa. On saatu katella isoja parvia joutsenii ja hanhii. Ne laskeutuu tonne joen
rantaan lepäämään ja ruokaileen. Tänä aamuna sit nähtiin jo kaukaa, et siel oli kymmenii hanhii lepäämäs, ja vaidettiinki suuntaa niin ettei menty lähellekkän häiritteen niitten taukoo.
Jäätiin pitkän matkan päähän katteleen, kun kuulosti et niit on tulos lisää. Ja tulihan niitä, aina vaan lisää ja lisää, monta monikymmenpäist auraa. Ne alkoki kaarteleen ja suunnitteleen laskuu,
meille tuli kiire lähtee kotiinpäin, kun meinattiin jäädä niitten sekaan, kun ne levittäyty niin laajalle alalle. Oiskohan ne nokkinu meit, jos ei ois keretty pois alta. Eihän ne varmaan ois tienny,
ettei me lintui hätyytellä, niitähän tepastelee pihaski meijän kans. Kun oltiin tarpeeks kaukana, jäätiin sit ihasteleen niitten laskeutumist, harmi ettei mamil ollu kameraa mukana. Kyl ne muuten
sit pitää kovaa ääntä tullessaan.
Voi itku, nyt toi pelto on täynnä hanhenkakkaa, ne eiliset hanhet mitkä meijät meinas motittaa sinne pellolle, on kakkineet ihan hirmusti. Eihän siinä muuten mitään, mutku me ei malteta pitää
nenujamme niist kakoist eros, pitäs niitä vaan haistella ja mami on eri mieltä siit hommast. Se sanoki, et nyt sit ikävä kyllä pysytään pois sielt pellolt, kunnes ja jos lumi ne peittää. Arvaa vaan,
harmittaaks meit. Mut pitää keksii jotain muuta.
Jihuu, must tuli sunnuntai-iltana täti ja mutsist isoäiti, kun mun sisko, Minto, sai ihanii, sulosii, pienii shelttivauvoi. Ja mutsin isoäiti, Lyyli, onkin noitten pienten ihanuuksien isoäidinisoäiti.
Mä sain heti niist kuvii aamulla, kun ne illalla oli syntyny. Niit kuvii pitää vaan kattoo uudestaan ja uudestaan koko ajan. Ne muuten onkin sit sunnuntailapsii. Mustki melkein menas tulla, mut sit
kuiteski mun syntymiseni meni maanantain puolelle. Mut en mä kuiteskan mikään maanantaikappale oo, kaukana siitä.
Kävin sit vaihteeks Hämeenlinnas. Elena tuli hakeen mua. Se oli sitte ilonen kun näki mut. Niin olin kyl mäkin. Sil oli niin kamalasti asiaa, et pälpätti koko matkan. Ne jätti mut ja mamin sinne
näyttelyhallille ja läksvät katteleen milt Hämeenlinna syksyllä näyttää. Lupasvat sit tulla hakeen meijät kun näytelmät on ohi. Taas oli paljo tuttui shelttei ja viel enemmän vieraita. Kaikkia piti
moikkailla. Kehäs mä kävin Tarun kans. Voitin taas oman luokkani ja pääsin paras narttukisas kuuden joukkoon, mut en taaska sen pitemmälle. Mut kyl se tais olla ihan hyvin, kun narttui oli kuiteski
yli viiskymment. Kisan loputtuu mami soitti Tapsalle et nyt päästäs lähteen kotiin, niin ne tuliki sit heti hakeen meit. Elenalt oli päässy itku, kun me mamin kans häivyttiin ja riemuiten otti meijät
vastaan. Kotimatka sujuki sit kivasti, mä lepäilin ja Elena jutteli koko ajan. Sit se innostu laulaan meille, ekaks Muumi-lauluu, sit Matias-myyrän kosiomatkaa ja hämähämähäkkii. On se oppinu jo
paljon laului. Oli kiva lepäillä ja kuunnella sitä. Oliki sit jo melkein ilta ku oltiin kotona, joten ne ei voinu olla meillä kovin kauaa, et pääsvät ennen pimeetä kotiin. Vähän aikaa Elena leikki
mun leluilla ja maatuska-nukeil, mut sit sen piti lähtee kotiin. Mut kiva päivä oli taaski.
Joka päivä tonne pellolle laskeutuu satoi hanhii lepäämään. Ne tulee lähemmäs ja lähemmäs tietä, kun kait ne on sotkusii jo niitten edelliset laskupaikat. Tänään kun käytiin lenkillä, niit oli jo
ihan tos tien vieres ja hirmu kaakatus käynnissä. Siel oli aika monta joutsentki joukos. Jäätiin siihen tien viereen ihasteleen niit ja kuunteleen niitten konserttii. Yritettiin nenä pystys ottaa
niist vähä hajutuntumaaki. Enää ei päästä yhtään sänkipeltoon juokseen, kun siel on vähä märkää ja kamalasti hanhenkakkaa. Sit suuri osa pelloist on jo synkän mustiiki, kun ne on käännetty nurin,
multa päällepäin. Eikä auratulle pellolle viittikkän mennä sotkeen itteensä. Kunhan tulee lunta, niin sit kyl varmalla mennään.
Nyt on tainnu kaikki hanhet jo muuttaa, kun pellol ei niit enää oo näkyny. Muutamii joutsenii viel on yli lentäny. Kesälinnut on vissiin kaikki jo lähteneet ja nyt alkaa talvilintui näkyyn pihalla
kattomassa joko ois siementarjoilu alkanu. Hetken saavat viel oottaa, kunhan mami muistaa niit ensin ostaa. Punatulkkui jo oli tuol omppupuus, niist mä tykkään, kun ne on niin nättei. Parina päivänä
me tytyjen kans on viel päästy juokseen tolle viimeselle sänkipellolle, kun on ollu vähä kuivempaa. Mut nyt ne sitäki näyttää jo auraavan.
Oliki sitte kiva viikonloppu. Elena ja Johanna tulla tupsahti kylään. Mä luulin et ne on taas vaan käymäs, mut oliki ihana yllätys, kun olivakki monta yötä. Meil oli vilinää ja vilskettä, Elena on
sellanen touhuaja. Se leikki ja laulo ja tanssi ja juoksutti meit ympäri huoneit. Ja välillä hali ja pusi mua ja muitki. Ja kun se söi, se muisti meitki koko ajan antamalla meillekki makupaloi.
Kyl tuli hiljast kun ne lähti omaan kotiin. Voisvat tulla pian uudestaan. Terkut vaan Elenalle.
Täs sit oliki lokakuun tarinat, marraskuust sit seuraavaks.
Lumenodotusterkuin Miinuska.
Seuraava osa
|
|