|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 108 (12.6.08)
Hhau taas......
Aikaa on vierähtäny ja täs on taas pitemmän ajan juttui. Lyylillä oli nimpparit, mut päätettiin juhlii vast tänään, kun mullakin on nimpparit. Saatiinki tuplajuhlat, ai taitaaki olla triplat,
ja mulla tuplat. Mun virallinen nimihän on Vilhelmiina ja kotonimi Miina, molemmat on tänään sankareita.
Mami paisto marjapiirakkaa ja sit pidettiin lettukestit. Alkupaloiks syötiin keuhkoo, letut oli jälkkärii. Mä sain syödä ihan paljo mun nimppareitten kunniaks, vaik muuten oonkin vähä niinku dietillä.
Söin sit illalla ruokaa vähemmän, ni eiks se sillä tasottunu.
Kuka nyt juhlapäivänään kaloretaan laskee. En mä ainaska.
Mira tuli meille ihan moneks päiväks ja yöks, kyl oli kivaa. Porukalla tuli sit käytyy näytilläki. Keijuki harjotteli sitä touhuu, et tietäs sit joskus isompana miten siel pitää käyttäytyy.
Meni vaan pieleen taas koko juttu. Keiju kun ei viel ymmärtäny, et sheltin korvat kuuluu olla nätisti taittuneet, ja nosti ne täysin pystyyn just kun meni kehään, eikä suostunu niit taivuttaan,
ne tökötti pystys koko ajan. Mami sanoki, et oli ilmonnu sen väärään kehään, se ois kuulunu pystykorviin. Kun sen korvat kotona taittuu, niin miks ne ei tuolki voinu olla nätisti.
Se kait rupee koht juokseen, ni siks ne korvat oikkuilee. Ja kun mun vuoro oli, menin Senjan kans. Mä esiinnyin hurjan nätisti, mut kun mä en voinu juosta, ni pieleenhän mullakin koko homma meni.
Mut ei se maailma tähän kaadu, mä ehdin kyl viel itteeni näytellä, kunhan kuntoudun, vaik nyt mami joutuki peruun parit näytelmät.
Mä nimittäin kävin sit tiistaina lääkäris, et miks mun liikkuminen on niin hankalaa. Prusteellisesti tutkittiin joka paikka ja löytyhän se kipee mun seläst, minkä takii mua ei oo huvittanu liikkuu.
Mut kuvattiin pääst varpaisiin, (mä osasin olla niin nätisti, ettei mua ees rauhotettu) eli koko selkäranka, jos siin ois vikaa. Mut eihän siin mitään vikaa ollu, mulla on ihan normaali selkä ja
muukki luut. Siit kuvast näky sekin, et mun sydän ja keuhkokki on ihan ok. Sit mä annoin niille ison putkellisen verta, et saavat tutkii siit ettei missään ois mitään pieles.
Siit mä saan tulokset ens viikolla. Ne taitaa kyl olla vaan noo selkälihakset mikkä kipuilee eikä huvita liikkuu, kun sattuu. Mä sain semmost kipulääkettä piikin ja viel pillereitki,
et mun on pysyttävä pois näytelmist ainaki 4 viikkoo. Mä oon nääs nyt niitten näyttelysääntöjen mukaan dopannu. Mitähän sekin muuten on olevinaan, mähän vaan syön kipulääkettä mun kipuihini,
tyhmää, sanon mä. Mut oon mä kyl niin kiltti, et tottelen sääntöjä ja mami perukin heti kaks näytelmää mihin mun piti mennä.
Oli tos sit yks päivä mutsillaki nimpparit. Otettiin ne vähä rauhallisemmin, kun just juhlittiin mun ja Lyylin nimppareit. Onniteltiin sitä vaan koko porukka ja naposteltiin vähän makkaraa.
On ollu ihan kunnon kesää, hellettä jo monta päivää, ni on pitäny viettää siestaa ain iltapäivällä, ettei väsytä liikaa eikä aurinko pistä meit. Mut kyl on kivaa, kun on kesä, saa olla ulkona
pitkii päivii.
Ja sit oli lämmintä, pimeetä ja ihan hirvee tuuli. Yöllä oli aika kova ukkonenki, salamoi ja jyrinä oli kovaa. Me tytyjen kans vaan nukuttiin kaikes rauhas, paitti toi meijän vanharouva jostain
syyst pelkäs. Se tärisi, nieleskeli ja sit alko läähättään. Meni ihan mamiin kii, mut ei sekän auttanu. Niin kauan kun mä muistan, se ei koskaan ennen oo pelänny, ei meist kukaan.
Se kyl on ruvennu vanhuuttaan kuuleen vähän huonommin, et voiskohan johtuu siit. Mä oon huomannu sen kuulon heikkenemisen siit, kun se on aina ollu perso ruuan perään, kukaan ei oo voinu syödä
mitään ilman ettei se oo huomannu. Nykysin sille usein sattuu niin, et kun saadaan jotain välipalaa päivällä, se ei huomaa tulla osille, sille pitää viedä sinne mis se on. Joskus silt meinaa
mennä ruoka-aikaki ohi. Sit se ulkona ei kuule, jos on jossain puutarhan perällä kun mami huutaa sisälle. Mut nää kait kuuluu tohon vanhan koiran elämään. Muuten se on pirtee,
innostuu leikkiinki joskus ihan innolla.
Tänään lähin mamin kans hakeen postia ja lenkille tonne peltotielle. Yhtäkkii siel oli ylläri. Arvaas mikä? Etpäs taida arvata, mut mä kerron sulle. Keskellä tietä istu iso pupujussi ja
tuijotti meit silmät suurina. Mäkin pysähyin tuijottaan sitä. Yhtäkkii se kääns mulle selkänsä ja lähti loikkiin pitkin tietä. Mä arvelin, et se halus juosta kilpaa mun kaa ja säntäsin vauhdilla
perään. En mä kyl pitkälle päässy, kun mami huus että Miina, takas... Ja kun mä ain tottelen mamii (siks mä saanki juosta vapaasti tuol peltotiel, niiku tuol mettätielki ennen,
sinne vaan me ei enää voida mennä yhest määrätyst syyst), mä tietysti jätin kilpajuoksun kesken ja tulin takas. Olis vaan ollu kiva tietää, kumpi meist ois ollu nopeempi.
Mä luulen kyl et mä oisin hävinny, mut eihän sitä koskaan tiijä. Mä oon sen douppaamisen ansiost jo parantunu niin paljon, et mieli tekee jo juostakki. Soittas nyt vaan lekuri ne mun tulokseni,
vaik mä taidan kyl tietää, et se syy oli vaan mun selkälihaksis.
Aamulla toi mami taas toheloi. Valitteli tos, et hui kun on vilposta, taidan laittaa muutaman puun hellaan, jos vähän lämpenis tää huusholli. Niin se sit tekiki, ekaks tuli palo ilosesti hellas,
sit alko kuuluu karmee ääni, kun toi palohälytin rupes huutaan täysillä. Et voi olla paha ääni mokomas vekottimes. Mut kait sen pitää ollakkin, et se tehoo. Hypättiin pystyyn joka iikka.
Lyyli paineli matalana pitkin huoneita, Orvokki istu silmät pyöreenä pelästyneen näkösenä ovella tärisevä Tyty vierellään. Mä olin rauhallinen, niinku mamikin, seurasin vaan tarkkaan sen olemista,
sit toi kakara, Keiju, jolle tää oli uus juttu, juoks toisen luota toisen luo sen näkösenä, et mitenhän pitäs käyttäytyy, kenest ottaa mallii. Mami otti patterin irti hälyttimest,
aukas kaikki ikkunat ja sano van, ettei mitään hätää, hella taas vaan vetää vähä huonosti. Sit se huus että tulkaas kaikki tänne, saatte vähä makupalaa, anto kaikille isot kimpaleet kuivattuu
keuhkoo ja sitä nakerrellessa kaikki unohti koko hässäkän.
Ja koko päivän on sit vuorotellen satanu ja paistanu, niinku eilenki, onneks ei oo ukkostanu. Ilosii uutisiiki mul on. Nyt illalla soitti se lääkäritäti, mis mä kävin tutkittavana tost mun
kipuilust ja apatiast. Se kipu on muuten aika kivasti helpottanu ton mun douppaamiseni ansiost. Mä pääsen jo juokseenki ja jaksan leikkii Keijun kaa, enkä vaan makaa. Mun kaikkien verikokeitteni
tulokset oli hyvät, ei onneks niistkän löytyny mitään. Onneks ne tais olla vaan noo mun selkälihakset, mikkä mua vaivas eikä huvittanu liikkuu.
Nyt onki kello jo niin paljon, et pitää mennä iltapiimälle, tehä viel illan viimenen ulkoilu ja sit unten maille, joten hyvii öitä vaan ja makeita unii toivottelee Miinuska
Seuraava osa
|
|