|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 51 (26.4.06)
Mrrr......wwufff......
Aapuuuaaaa... Ny mult lähtee kaikki lopukki karvat. Tuleeks must ny nahka-sheltti.
Vai muutunks mä jokskuks muuks roduks.
Jos must tulee ny se joku harjakoira mihin mä sillon kerran pentunäyttelys ihastuin.
Ja noit nahka-collieitaki mä oon ihaillu. Ja nyt must itest tulee sellane.
Mult on karva koko ajan vaan vähentyny ja vähentyny, koht mä oon ihan paljas.
Sitä vaan tippuu ja tippuu ja tippuu ja tippuuu, koht se varmaan loppuu kokonaan.
Onneks on kesä tulossa, ni emmä palellu. Ei tartte pukee vaatteita päälle ku menee ulos.
Mut mites mä ny kehtaan mennä näytille tämmösenä. Viimeks sitä oli jo vähä vähän.
Mistähän mä saisin uutta tilalle. Osaaks sä neuvoo mua?
Muuten on ollu mukavaa, on toi aurinko toteuttanu mun toiveeni.
Toi puutarha on ihan kivasti kuivunu ja me on saatu joka päivä lisää juoksutilaa.
Mami sai sen jo kokonaan haravoituu niin koht meil on koko tila käytös.
Oon vahtinu et toi mami on kunnolla haravoinu, et maa pääsee kuivumaan.
Samalla mä oon katellu mitä kaikkee tuolt maast nousee näkyviin.
On sielt tullu jo kaikennäkösii kukkii ylös.
Niit samoi oli jo viime kesänä, ny ei oo tarttenu niit maistellakka, kun tiijän milt ne maistuu.
Mut yks on mitä mä en voi vastustaa, se on toi vanha mätä ruoho.
Se on sen verran hyvää, et sitä on ihan pakko syödä.
Oon mä siin sivus vähä multaaki syöny ja sit mä kaivelen noit ruohon juurii, neki maistuu ihka kivalt.
Semmosen keltasen perhosenki mä oon jo nähny ja vähä tanssinki sen kans.
Ja noit amppareit pyörii tos koko ajan, niihi mä en saa koskee vaik mieli tekis.
Arvaa muuten pelästyinks mä yks aamu ku menin aamu-pissalle? Kyl ne vähä katteli
noi toisekki. Kuulu semmonen ihan kamalan kova pärinä. Mä funtsin et mikä se on.
Mamiki katteli ja sit se huomas ja näytti mullekin et tikka oli sähkötolpan pääs ja hakkas sitä
peltii nokallaan. Kyl siit lähtiki meteli. Varmaan naapurikki heräs.
Mä sanoin sille et älä ny noin kamalasti metelöi näin aikasin aamulla, herätät kaikki.
Se uskokin mun haukkua ja läks motkottaen mettään. Sielhä saakin metelöidä.
Mami sanoo joskus meille et saatte mennä mettään haukkuun, jos ette osaa olla hiljaa.
Me joskus aina innostutaan metelöimään eikä totella sitä.
Se uhkailee meit, et saatte mennä mettäkoiriks jos ette tottele.
Mikähän se mettäkoira muuten on. Se varmaan asuu vaan mettäs.
Kun kertas mä oon kotikoira ja asun vaan koton.
Mä en kyl vaan usko, et se on tosissaan, ei se meist raskiis luopuu, ollaan me niin ihanii.
Ja sit se sais olla ihan yksin, tulis sille meit ikävä.
Mut täytyyhän meijän sitä välillä kiusata, muuteha tää elämä ois tylsää.
Hau vaan, mä lähen ulos. Miina
Seuraava osa
|
|