Miinan päiväkirja

Osa 1      Osa 2      Osa 3      Osa 4      Osa 5      Osa 6      Osa 7      Osa 8      Osa 9      Osa 10	Osa 11      Osa 12      Osa 13      Osa 14      Osa 15      Osa 16      Osa 17      Osa 18      Osa 19      Osa 20	Osa 21      Osa 22      Osa 23      Osa 24      Osa 25      Osa 26      Osa 27      Osa 28      Osa 29      Osa 30	Osa 31      Osa 32      Osa 33      Osa 34      Osa 35      Osa 36      Osa 37      Osa 38      Osa 39      Osa 40	Osa 41      Osa 42      Osa 43      Osa 44      Osa 45      Osa 46      Osa 47      Osa 48      Osa 49      Osa 50	Osa 51      Osa 52      Osa 53      Osa 54      Osa 55      Osa 56      Osa 57      Osa 58      Osa 59      Osa 60	Osa 61      Osa 62      Osa 63      Osa 64      Osa 65      Osa 66      Osa 67      Osa 68      Osa 69      Osa 70
Osa 71      Osa 72      Osa 73      Osa 74      Osa 75      Osa 76      Osa 77      Osa 78      Osa 79      Osa 80	Osa 81      Osa 82      Osa 83      Osa 84      Osa 85      Osa 86      Osa 87      Osa 88      Osa 89      Osa 90	Osa 91      Osa 92      Osa 93      Osa 94      Osa 95      Osa 96      Osa 97      Osa 98      Osa 99      Osa 100	Osa 101      Osa 102      Osa 103      Osa 104      Osa 105      Osa 106      Osa 107      Osa 108      Osa 109      Osa 110	Osa 111      Osa 112      Osa 113      Osa 114      Osa 115      Osa 116      Osa 117      Osa 118      Osa 119      Osa 120	Osa 121      Osa 122      Osa 123      Osa 124

Miinan päiväkirjan osa 119   (1.2.09)

Pimeetä, mustaa ja märkää on tääki tammikuu. Kaikki lumi suli ja piha on märkä, tylsää.. Lumiki lähti omaan kotiin ja jätti lapset meille hoidettaviks. Me on leikitty niitten kans ja pidetty niist hyvää huolta. Suurimman osan päiväst ne kuiteski viel nukkuu, ei niist kokopäiväseuraa oo. Kasvaavakki kovasti ja ruoka maistuu.

No nyt sitä lunta tulee, ihan kivaa taas juosta puhtaalla lumella. Oon mä tota oottanukki. Pysys nyt vaan, eikä taas heti sulais pois. Onneks mun pallo ei oo hukkunu lumen alle, mä oon voinu jatkaa mun harrastustani, eli pallon kans juoksuu. Mä saan pelata mamin kans ihan kaksistaan, ei tota mutsii sen paremmin kun mutsin isoäiskääkän peli kiinnosta. Pelituomariikan ei enää oo, kun Tytykin lähti syksyllä sateenkaarisillalta katteleen mun pelaamistani. Mietin tossa, et kuin moninkertanen isoäiti Tyty mulle oli. Kun se oli Lyylin äiti, joka on mutsin äidin isoäiti, niin sen täytyy olla mulle äidin äidin äidin äiti, onks se nyt sitte isoisoisomummu? Niin se taitaa olla.

Ihanaa, lunta tulee taas vaan lisää. Eilen illalla kävin viel mutsin kans tekemäs lumityöt ja nyt meen tekeen uudestaan, kun yöllä on tullu paljon lunta, nyt ei kyl enää tuu. Sit me on juostu polkuja pitkin puutarhaa, on niin kivaa kahlata pehmeessä valkoisessa lumessa. Vähä se lumi kyl tarttuu karvoihin, mut ei se meijän vauhtia haittaa.

Nyt Elena sit toi pikkuveikan mulle näytille. Mami sitä oli jo käynykkin kattomassa, mut me tytyjen kans saatiin tutustuu vauvaan ekaa kertaa. Ihan yhtä ihana oli kun Elenakin vauvana ja tuoksukin yhtä ihanalle. Me tytyt kilpaa tuoksuteltiin ihkua vauvantuoksua. Ja pusujaki mä annoin ihan hirveesti. Elena oli edelleen sama ilopilleri kun ennenki. Siitäki me tykätään edelleeki yhtä paljon kun tähänki asti. Ja arvaas mitä se teki? Testas onko meijän nappulat kunnon syötävää, se nääs otti meijän namipalkkapurkist nappuloita ja maisteli et onks ne hyvii. Tais ne nappulat Elenan makutestin läpästä, koska ne sille hyvin maistu. Sen ei vaan annettu niit alkaa kunnolla syömään, se sai tyytyy niihin, mitä ehti naposteleen ennenku huomasvat mitä oli tekemässä.

Hrrr... nyt tuli sit semmoset pakkaset, et tuntuu ettei tarkene ees ulos mennä, vaik on paksu lämmin turkki päällä, mut noi varpaat ne palelee, enkä mä oikein tykkää pitää sukkii jalas, kun ne on must vähä hankalat. Noo kakrutkan ei oo päässy ulos olleska, ne ois paleltuneet siel, kun ei niil oo viel kunnon turkkii ja masuki on ihan paljas. Niitten oli vaan pakko tyytyy oleen sisällä, siin ei protestointi auttanu.

Ja sit alkoki meil väki väheneen ja mun lastenhoito loppu. Noo Pirkon Lumin lapset nimittäin tuli siihen ikään, et ne alko muuttaa uusiin koteihinsa. Ekaks lähti se tummempi merlepoika, seuraavana päivänä se pieni tytöntypykkä ja sitä seuraavana päivänä merle- ja trikki-pojat. Hups vaan, ni kaikki oli häipyny. Vähä ekaks tuntu oudolt, mut sit palattiin meijän normaaliin elämään. Kaikille niille meijän hoitolapsille kivaa ja onnellista elämää omien perheittensä ilona. Kyllä ne sit äkkii kasvo niin isoiks, et voivat lähtee maailmalle.

Ja sit Supri tuli Katin ja Miran kans kylään. Seki oli kasvanu kamalasti siit kun mä sen viimeks näin. Sehän ei oo käynykkän kun sillon käydessään kattomas Pepsii ja Colaa niitten olles meil hoidossa. Ekaks sitä vähä ujostutti ja se olis ollu vaan Miran sylis, mut kyl se sit tuli meijän mukaan herkutteleen kuivatulla keuhkolla. Ja ennen poislähtöö juostiin pihalla eikä sitä enää sit ujostuttanu yhtään.

Mukavaa tänään alkanutta helmikuuta kaikille toivottelee Miina ja tytyt

Seuraava osa