Miinan päiväkirja

Osa 1      Osa 2      Osa 3      Osa 4      Osa 5      Osa 6      Osa 7      Osa 8      Osa 9      Osa 10	Osa 11      Osa 12      Osa 13      Osa 14      Osa 15      Osa 16      Osa 17      Osa 18      Osa 19      Osa 20	Osa 21      Osa 22      Osa 23      Osa 24      Osa 25      Osa 26      Osa 27      Osa 28      Osa 29      Osa 30	Osa 31      Osa 32      Osa 33      Osa 34      Osa 35      Osa 36      Osa 37      Osa 38      Osa 39      Osa 40	Osa 41      Osa 42      Osa 43      Osa 44      Osa 45      Osa 46      Osa 47      Osa 48      Osa 49      Osa 50	Osa 51      Osa 52      Osa 53      Osa 54      Osa 55      Osa 56      Osa 57      Osa 58      Osa 59      Osa 60	Osa 61      Osa 62      Osa 63      Osa 64      Osa 65      Osa 66      Osa 67      Osa 68      Osa 69      Osa 70
Osa 71      Osa 72      Osa 73      Osa 74      Osa 75      Osa 76      Osa 77      Osa 78      Osa 79      Osa 80	Osa 81      Osa 82      Osa 83      Osa 84      Osa 85      Osa 86      Osa 87      Osa 88      Osa 89      Osa 90	Osa 91      Osa 92      Osa 93      Osa 94      Osa 95      Osa 96      Osa 97      Osa 98      Osa 99      Osa 100	Osa 101      Osa 102      Osa 103      Osa 104      Osa 105      Osa 106      Osa 107      Osa 108      Osa 109      Osa 110	Osa 111      Osa 112      Osa 113      Osa 114      Osa 115      Osa 116      Osa 117      Osa 118      Osa 119      Osa 120	Osa 121      Osa 122      Osa 123      Osa 124

Miinan päiväkirjan osa 122   (2.5.09)

Huhtikuuta ja kevään odotusta.

Huhuu...huhuuu...huuhkaja istu illalla meijän mennessä vikalle ulkoilukeikalle tos ulkorakennuksen katolla. Hui, olipas iso. Se vähä häkelty, kun pihavalo sytty ja me rynnättiin ulos. Tais sillä vähä pasmat seota, kun ei meinannu onnistuu lentoonlähtö sit millään. Semmonen siipien kahina vaan kuulu, kun se hätäpäissään starttas ja lopulta häipy tonne mettään.

Kevättä se taitaa olla jo, kun pihallekki on tullu räkätit, peipot, västäräkit ja monet muut muuttajat. Kyllä niitä sit laulattaa kamalasti. Kiva niitä on kuunnella. Kukkasiiki on jo vaikka mitä. On valkosta, sinistä, keltasta, muttei punasii, niit ei viel oo. Kaippa nekin pian ilmestyy, kun lumestki on jo päästy eroon ja aurinkoki jo välillä paistelee.

Me on viel käyty tuol pellolla juoksemas, kun niille ei oo viel mitään tehty. Ja arvaas mitä mä yhellä lenkillä löysin. Semmosen vanhan, kuivan, littanan hiiren raadon. Vein sen mamille näytille, mut ei se ymmärtäny mun löytöni päälle. Otti sen multa pois ja heitti menemään, kaiken lisäks oli viel mulle vihanen ja sano et tommosiin ei saa koskee. Mokomakin ilonpilaaja.

Jännäks on käyny meijän iltaulkoilut. Et kyllä millään arvaa mitä nyt sit tapahtu. Kaikessa rauhassa aloteltiin ulkoilu, Lyyli meni tonne talon päätyyn, me mutsin kans oltiin tossa keskellä pihaa. Yhtäkkii Lyyli päästää hirmu äläkän, kaikki karvakki oli pystyssä. Mami sille huus et Lyyli hiljaa, niin se tuli äkkii meijän luo. Silloin mä näin kun semmonen kissaa isompi, mut meit hiukka pienempi ruskee eläin juoksee tuuhee häntä suorana pitkin aidan reunustaa eestaas ja kovaa. Eikä se ollu aidan ulkopuolella, vaan sisäpuolella. Mami kiljas et tytyt sisään, me toteltiinki sitä heti ja jäätiin rappusille kattoon, et mitä tapahtuu. Siel se meni eestaas ja mami mietti, et millä ihmeellä sen saa aidatult pihalt pois. Mut sit se ottiki kovat vauhdit ja onnistu kiipeen aidan yli ja mettään. Ei se varmaan enää uskalla mun pihalleni tulla. Mami sit sano, et nyt voitte tulla ulos ja selitti meille et seki oli koira, mut vaan semmonen villinä luonnossa elävä supikoira. Ollaan me usein kuultu, kun ne tappelee tuol mettässä. Kyllä maalla on mukavaa, eiks ookki?

Vappuki sit oli ja meni, ei me sitä viittitty mitenkään oikeestaan noteerata. Ihanan lämpimiä ja aurinkoisii päivii on ollu. Kyllä se kesäki varmaan kohta tulee. Ja kesällä mä, tai oikeesti me kaikki, järkätään iiso ylläri, mutten viel kerro mikä. Pidän sen viel salassa. Mut perästä kuuluu.

Lämmintä kevättä, Miinuska.

Seuraava osa