Miinan päiväkirja

Osa 1      Osa 2      Osa 3      Osa 4      Osa 5      Osa 6      Osa 7      Osa 8      Osa 9      Osa 10	Osa 11      Osa 12      Osa 13      Osa 14      Osa 15      Osa 16      Osa 17      Osa 18      Osa 19      Osa 20	Osa 21      Osa 22      Osa 23      Osa 24      Osa 25      Osa 26      Osa 27      Osa 28      Osa 29      Osa 30	Osa 31      Osa 32      Osa 33      Osa 34      Osa 35      Osa 36      Osa 37      Osa 38      Osa 39      Osa 40	Osa 41      Osa 42      Osa 43      Osa 44      Osa 45      Osa 46      Osa 47      Osa 48      Osa 49      Osa 50	Osa 51      Osa 52      Osa 53      Osa 54      Osa 55      Osa 56      Osa 57      Osa 58      Osa 59      Osa 60	Osa 61      Osa 62      Osa 63      Osa 64      Osa 65      Osa 66      Osa 67      Osa 68      Osa 69      Osa 70
Osa 71      Osa 72      Osa 73      Osa 74      Osa 75      Osa 76      Osa 77      Osa 78      Osa 79      Osa 80	Osa 81      Osa 82      Osa 83      Osa 84      Osa 85      Osa 86      Osa 87      Osa 88      Osa 89      Osa 90	Osa 91      Osa 92      Osa 93      Osa 94      Osa 95      Osa 96      Osa 97      Osa 98      Osa 99      Osa 100	Osa 101      Osa 102      Osa 103      Osa 104      Osa 105      Osa 106      Osa 107      Osa 108      Osa 109      Osa 110	Osa 111      Osa 112      Osa 113      Osa 114      Osa 115      Osa 116      Osa 117      Osa 118      Osa 119      Osa 120	Osa 121      Osa 122      Osa 123      Osa 124

Miinan päiväkirjan osa 63   (7.8.06)

Hau taas pitkäst aikaa!!!

En oo pal kerenny kirjotteleen, ku mun pitää vahtii noit mun pikku veljii ja siskoo. Niitten touhui on nii hurrrjan kiva katella, siihe ei sit kyllästy ollenkaa. Nykku ne on ruvennu ulkoileenki. On niil touhut, välil on ihan pakko nauraa niitten kompuroinnil. Ne ei nääs viel pysy ain jaloillaan, ne kaatuilee jos on vaan vaik joku ruttu petis. Mut paljon ne jo touhuu siin ajas minkä ne on hereil. Pal ne viel nukkuu. Ja arvaas, onks mul tullu oma lapsuus mieleen? On se, varsinki ku mä saan niitten ruokajämät, se on ihan samanmakust ku mitä mä söin pienen. Miksköhän semmost saa vaan pentuna. Varmaan siks, et siin on kasvamisaineita. Jos mä nyt söisin semmost, must tulis varmaan jättiläinen, kun mä vaan kasvasin ja kasvasin. Enkä mä kyl taho jättiläiseks. Mä tykkään olla tämmönen, et mä mahun mamin syliinki.



Nyt on pihal lennelly hirmusti erilaisii, kauniita perhosii. Mä en oo ees jaksanu tanssii niitten kaa kun on ollu niin kuuma. Yks päivä mä näin pihal semmosen ihan pienen, pienen oravanpojan. Mun ois tehny mieli mennä kattoon sitä ihan lähelt, mut mami kiels. Se sano et se voi pelästyy mua, jos meen liian lähel. Mä annoinki sen kulkee ihan rauhas miten se ite tykkäs ja kattelin vaa. Se tallas vähä sinne sun tänne ja kun mami kävi hakemas kameran, se kiipes portin mäntyyn. Sielt se sit kurkki ja ilkku, et muaha ei kuvata.

Ja taas oli uusii västäräkin poikasiiki pihal harjottelemas ruuanhakuu. Pääskysiltki oli lähteny kaikki poikaset yht aikaa pesäst, ku niitäki yks päivä teki lentoharjotuksii ainaski kakskymment. Lensvät niin matalal, et melkeen hipasvat mennessään. Välil ne lepäs sähkölangal. Tintin pojat on viel tuol yhes pöntös, kyl neki varmaan koht lähtee lentoon. Mä laitan sulle kuvan pääskyist, siin niist muutama istuu lepäämäs.



Meil on muuten semmonen iso pallo, mist tulee pyörittämällä namia. Mä ja Tyty ollaan kovii sitä pyörittää. Kilpaillaan ain siit, kumpi ehtii ekaks. Mutsi ei pal siit välitä, vaik osaaki homman. Lyyli on vähä laiska, se ei viitti ollenkaa osallistuu pyörittämiseen, kulkee vaan mukana ja nappaa nopeesti namit suuhusa. Sais ruveta itekki pyöritteleen, eikä vaan korjais koko ajan toisten namia. Se ei vissiin oo oppinu koko hommaa, ja sit meinaa et tehköön toiset työn, hän korjaa saaliin. Vähä on tyhmää mun mielest.

Arvaas miten mulle yks päivä kävi tuol puutarhas? Ommupuihi on tullu niin kamalasti omppui, ettei ne jaksa niit kaikkii kantaa. Siks ne tiputtelee niit alas koko ajan. Se on ihan kiva, mä tykkään vieläki leikkii niil puust pudonneil. Mut siit mä en tykänny ku se yks omppupuu heitti mua semmosel isol raakileel, mikä sen mielest jouti tippumaan. Se osu mua päähän, ja arvaa vaan sattuks se. Vois vähä katella ettei tiputtelis niitä kenenkään päähän. Ekaks mä mietin et mun pitäs keksii, miten mä kostasin sen sille, mut sit mä aattelin et olkoon.

Tyty on ruvennu viihtyyn tuol karviaispensaan kupees. Jo keväällä se kävi kattomas, milloin ne ois valmiita syötäviks. Siel se nyt sit vaan napostelee karviaisii. Mäkin maistoin niit, mut ei ne must niin kovin hyvii ollu, et mä niit viittisin syödä. Mansikat oli pal parempii, niit ei vaan enää oo. Heinäkään ei enää maistu oikeen hyvältä, on nii kamalan kuivaa et takertuu kurkkuun.

Nyt mä lopetan. Wuff vaan, Miina

Seuraava osa