Miinan päiväkirja

Osa 1      Osa 2      Osa 3      Osa 4      Osa 5      Osa 6      Osa 7      Osa 8      Osa 9      Osa 10	Osa 11      Osa 12      Osa 13      Osa 14      Osa 15      Osa 16      Osa 17      Osa 18      Osa 19      Osa 20	Osa 21      Osa 22      Osa 23      Osa 24      Osa 25      Osa 26      Osa 27      Osa 28      Osa 29      Osa 30	Osa 31      Osa 32      Osa 33      Osa 34      Osa 35      Osa 36      Osa 37      Osa 38      Osa 39      Osa 40	Osa 41      Osa 42      Osa 43      Osa 44      Osa 45      Osa 46      Osa 47      Osa 48      Osa 49      Osa 50	Osa 51      Osa 52      Osa 53      Osa 54      Osa 55      Osa 56      Osa 57      Osa 58      Osa 59      Osa 60	Osa 61      Osa 62      Osa 63      Osa 64      Osa 65      Osa 66      Osa 67      Osa 68      Osa 69      Osa 70
Osa 71      Osa 72      Osa 73      Osa 74      Osa 75      Osa 76      Osa 77      Osa 78      Osa 79      Osa 80	Osa 81      Osa 82      Osa 83      Osa 84      Osa 85      Osa 86      Osa 87      Osa 88      Osa 89      Osa 90	Osa 91      Osa 92      Osa 93      Osa 94      Osa 95      Osa 96      Osa 97      Osa 98      Osa 99      Osa 100	Osa 101      Osa 102      Osa 103      Osa 104      Osa 105      Osa 106      Osa 107      Osa 108      Osa 109      Osa 110	Osa 111      Osa 112      Osa 113      Osa 114      Osa 115      Osa 116      Osa 117      Osa 118      Osa 119      Osa 120	Osa 121      Osa 122      Osa 123      Osa 124

Miinan päiväkirjan osa 55   (31.5.06)

Hau..hau..vaan taas!

Meil on muuten tuol mettäs sekasin menny käki. Se vaan kukkuu ja kukkuu, koko päivän. Se alkaa jo aamul yhtä aikasin kun mä herään, ja kun mä meen nukkuun, sinne se jää kukkumaan. Ei pal taukoja pidä. Jos se pitää paikkansa, et mä elän yhtä monta vuotta ku käki kukahtaa, musta tulee kaikkisen aikojen vanhin koira, mä elän ainaski kolmesataa vuotta. Sen pitemmälle mä en oo jaksanu laskee. Yks harakkaki nauraa tos lennellessään, se lentää aina yhen saman männyn latvaan, sil on kans pesä siellä.

Mami kerto mulle, et muutama vuosi sitten meil oli pesä ton saman puun latvassa harakalla, joka haukku aamusin. Mami soitti luonto-iltaan ja kysy et miten se on mahdollista. Ne sano siel, että se on pesimisaikaan liittyvä ilmiö, harakat on hyvii matkijoita. Se on siel munii hautoessaan kuunnellu meijän koirien haukkua, ja oppinut matkimaan niitä. Kahtena vuonna sen haukku oli kuulunu keväällä, sit se oli loppunu. Must olis kiva haukkuu harakan kans kilpaa, mun täytyy yrittää haukkuu kovasti, et toiki harakka oppis haukkuun. Sit haukuttas kilpaa.

Tost oppimisest muuten, toi mun äiskän isoäiskä, Lyyli, osaa nauraa ihan makeesti. Mäkin haluisin oppii, täytyy pyytää, et se opettaa mua. Sen lapsista aika moni osaa nauraa, ne on kait saanu sen perimässä. Pitäshän mussakin sen perimää olla, joten enköhän mä opi. Sit mä kyl naureskelen kaikille.

Ja taas kun toi ruoho rupes kasvaan, mami kaivo jostain sen pahaa ääntä pitävän leikkurin ja työntelee sitä pitkin puutarhaa. Mä yritän komentaa sitä konetta pitään pienempää metelii, se ärsyttää mua. Mut arvaas millä tuloksella? Ei auta, se vaan pörisee. Ja sit ku juoksee sen jäljiltä nurmikolla, on varpaat ihan vihreet.

Nyt noo naapurit kerto, et ne muuttaa pois. Siis ne joil on se Depi-snautseri ja Reetu-dalmis. Koirat senkun vaan suurenee. Siihen muuttaa kaks tanskandokkii. Mä en oikeen tiijä, minkälaisii ne on, en oo semmosiin tutustunu ees näytelmis. Isoi ne kuiteski pitäs olla, mut toivottavasti kilttei. Saas nähä, mitä ne tykkää pikkukoirist. Toivon että ne on kivoi ja mä saan niist uusii kavereit.

Wufff..aurinko paistaa, pitää mennä pihalle, Miina

     Seuraava osa