|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 111 (25.7.08)
Wufff.........
Lopultaki meijän ripaskat helpotti, pesukonekki saa välillä vähän levätä. On se leponsa ansainnukki, oli sillä rankka pesu-urakka toista viikkoo. Ja nyt toi meijän somistajaks opiskeleva
kakru piti työharjotukset tuol puutarhas. Se on nyt ottanu vakituiseks somistusaineeks noo vessapaperit. Siit oli tehty erilaisii kuviointei pitkin puutarhaa. Siel me sil pelattiin palloo
koristellus puutarhas, kunnes mami tuli ja korjas koristukset pois.
Ja sit viikonlopun juttui. Perjantaina mami taas alko kasailla näytelmäkamppeita ja lauantaiaamuna herättiinki jo 4 aikaan ja käytiin pihalla. Sit syötiin ja uudestaan ulkoiltiin.
Lähdettiin mamin kans ulos ootteleen kyytii. Sieltähän se Tapsa sitten tulikin, pakattiin kamat ja lähdettiin. Käytiin hakemassa Johanna ja Elena mukaan ja jatkettiin kohti Karjaata.
Elena puhua pälpätti ja laulaa luritteli koko matkan ja aika kului rattoisasti. Elena pääsi elämänsä ensimmäiseen koiranäyttelyyn ja nauttikin olostaan täysin siemauksin. Tallusteli
pitkin kenttää ja jokaista hauvaa olis pitäny päästä paijaamaan, mut paijata sai vaan tuttui shelttei.
Löysin sit Senjan ja Annen, ja vietinkin sitten aikaa niiden kans. Elenaki tuli esittäytyyn Annelle ja vallotti sit itelleen niitten pienen tuolin, jossa viihtyikin pitkään Annen kans
seurustellen ja koiria katellen. Mä menin sit Senjan kans kehään ja arvosteltavaks. Ihan kivasti selvittiin, sain ERIn ja voitin oman luokkani, mut pitemmälle en päässy. Sain ihan hyvän
arvostelun tuomarilta, Eerolan Päiviltä. Laitanki tähän kuvan mis ollaan kaikki, Päivi, Senja ja mä.
Sit lähettiinki kotiin, kaikkii vähä väsytti, kun oli lähetty niin aikaste liikkeelle. Elena ei ollu ku vähän aikaa kyläs, lähti kotiin kun oli jo pitkä ja jännittävä päivä takana.
Se kyl lupas lähtee toistekki mun kans näyttelymatkalle, kun ei ollukkaan yhtään tylsää, vaan ihan kiva matka. Joten otetaan uusiks jossain vaihees, en viel tiedä, mihin mennään, mut johonki
ihan varmasti.
Nyt onki tullu uusii leikkijuttui tonne puutarhaan. On alettu leikkiin ompuil, kun ne on jo sen verran isoi. Mami heittelee niitä ja meil Keijun kans on kilpailu, kumpi ekaks löytää ompun ja
pääsee tuomaan sen uusiks heitettäväks mamille. Sit kun ne on hampaanjälkii täys, mami ottaa puust uusii, ja taas meil on millä leikkii. Palloo ei nyt viittitäkkä pelata.
Tänään kävi sit vaihteeks vieraitaki. Saimi-mummeli ja Tyyne-tytteli kera kotiväkensä. Saimi on kuulemma meijän Julin tyttö ja Tyyne on Saimin seurakoira (shelttejä tieteski molemmat).
Toi mamin tohelo ei vaan taas tajunnu ottaa kuvii. Pikkusen me vierastetiin toisiimme, mut tuli Tyyne lopult vähä juokseenki meijän kaa. Mä pyysin sitä tuleen toistekki kylään, niin se
tutustuu meihin paremmin.
Me kekattiin kiva uus juttu. Omppupuitten alaoksat on sit perusteellisesti putsattu ompunraakileist. Me nääs huomattiin, et mehän voidaan ite napsii niit omppui suoraan puusta. Omppu vaan
suuhun ja naps, purastaan se irti. Keijun kans innostuttiin napsiin kaikki mitä yletyttiin ottaan. Mutsi innostu sit syömään niitä mejän poimimii, maisteltiin me kyl itekkin. Mustat
viinaritki on jo senverran kypsii, et niit voi syödä. Karviaiset oli viel vähä kirpeit, kun taitaavat olla viel raakoi. Mut onhan sit myöhemminki syötävää.
Nythän se sit meille vast myrkyn lykkäs, on kuunneltu ja kuunneltu surinaa tos talon nurkalla, mikä lisääntyy päivä päivält. Lopulta mami kekkas mist se tulee, tuol ylhäällä, katon ja seinän
yhtymäkohdas käy kova liikenne. Ulos ja sisään pörrää öttiäisii, kumpiihan lie amppareit vai mehiläisii. Mehiläisist on kyl ennenki ollu riesaa, tos viereises metikössä kun on niillä pesii
ja joskus niist jotkut eksyy perustaan uutta pesää jonkun savupiippuun tai muualle. Meille ne sillon yks kesä ois muuttaneet tonne kellarin rappuun, mut ei hyväksytty niit vuokralaisiks ja
ne majottuki sit omin päin Marjan savupiippuun. Mami aiko mennä myrkyttään noit tänkertasii, mut ei voinukkan, kun ne meinas hyökätä sen päälle. Se soittiki sit tonne pellon toiselle puolelle
yhdelle sedälle, jolla on kotonaan mehiläispönttöjä, et jos hän tulis kattoon tilannetta. Hän tunnistiki ne sit amppareiks ja puki valkoset mehiläishoitajan varusteet päällensä ja kiipes
myrkyttään niitä. Sielt niitä sit pökertyneinä tippuki satoja. Onneks ei mami menny sinne söhlään, ne ois varmaan pistelleet sen myrkkyään täys, kun ois riemastuneet sen touhuist. Tommoset
jutut on parempi antaa tehä niitten, ketkä sen osaa ja jol on sopivat välineet homman hoitoon. Nyt sielt ei enää kuulu surinaa ja liikennekin on hiljentyny, on ne ainaski vähetyneet. Ja se
setä lupas tulla viel uudestaan hoitaan ne loputkin.
Mä taidankin taas lopetella tähän ja jatkoo seuraa tas joskus myöhemmin.
Huh hellettä, vihdoinkin aurinkoo ja sateetonta, nautitaan kesästä.
Aurinkoisii päivii lisää toivoo Miina
Seuraava osa
|
|
