|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 120 (17.3.09)
Alkopa helmikuu, tapahtuukohan mitään jännää?
No jotain sentään, kettu on löytäny samalle peltotielle mitä mekin lenkkeillään.
Tänä aamuna oliki ihan uunituoreet jälet, luultiin jo et osutaan kuonokkain sen kans.
Mut ei sentään, saatiin kaikes rauhas haistella sen tassujen jättämiä viestei.
Must kulkija oli ollu se sama, joka kerran tuli meit vastaan tuol toisella peltotiellä.
Toisaalt ois ollu kivas nähä, oisko se tullu mua moikkaamaan, vai luikkinu karkuun.
Veikkaan kyl tota viimest vaihtoehtoo. Puput siel varmaan kans pitää kevätkarkeloitaan,
kun niitten jälkii ja papanoit on ristiin rastiin. Oikeesti mun ain tekis mieli maistaa niit papanoit,
mut oon kuiteski vaan tyytyny haisteleen niitä,kun ei ne taida koiranruokaa olla.
Ja on tää kans helmikuuta, oltiin pellolla mamin ja Marjan kaa, ku alko tulla vettä taivaan täydelt.
Oltiin ihan litimärkii koko joukkio. Ei must helmikuulle vesisade kuulu,
mieluummin makaa sisällä ja näkee unii lumella leikkimisest.
Kävipäs meil vieraitaki,tai eihän ne vierait oo, vaan tuttui. Yks päivä Elena ja Anton tuli mua kattoon.
Että mä taas nautin Elenan haleista ja Antonin ihanasta vauvantuoksusta.
Ja sit viikonloppuna tuli Vilin porukka. Supri on kasvanu hirmusti siit kun mä sen viimeks näin,
sehän on jo ihan iso tyttö. Oli kivaa vaihteeks leikkii muitten karvasten kavereitten kaa.
Me on nautittu juoksemisest häikäsevän valkoisella lumella tuol pelloilla.
Me saadaan juosta siel ihan vapaasti, meil on lupa siihen pellon omistajalt.
Sit yks yö oli tullu tuulen kans paljo uutta lunta, maisema oli ihana,
aurinko paistoi ja tienoo oli tasasen valkonen.
Ei muistettukkan mis kohtaa ojii on, ni eiks sit ekaks humpsahtanu mutsi uppeluksiin ojaan,
pää vaan jäi näkyviin. Vähä se mietti et mites täs nyt näin kävi ja kömpi pois ojast.
Mut ei auttas nauraa toisen vahingolle, se kyl kostautuu. Mä nimittäin sit ite putosin ojaan seuraavaks.
Onneks oja oli vaan lunta täynnä, ettei saatu vesikylpyy.
Kävin tos sit hakemas Tampereelt yhen vaaleenpunasen muovinauhan pätkänki. Olipas siel koiruuksii, ja paljon.
Sheltteiki ihan mukavasti kahes kehäs. Paluumatkalla sit poikkesin moikkaan Suprii ja Arttuu,
ne oli kotomiehinä, kun Vilin kans toi keikka Tampereelle tehtiin. Ja poikettiin me Elenaaki kattomas samalla reissulla.
Oliki pitkä päivä, lähettiin kotoo jo aamu viidetl ja palattiin vähä ennen iltakaheksaa. Mutsi ja Lyyli oli kahestaan kotona,
muttei niillä mitään hätää ollu, Marja kävi ulkoilemas niitten kans päivällä ja illansuus sekä anto niille ruokaa.
Muun ajan ne on varmaan vaan nukkuneet ja katelleet unii.
Ihanaa, nyt sit päästiin ekaa kertaa tänä talvena juokseen hangen päällä.
Oli nääs hankikannate, eilen oli lämmintä ja yöllä reilusti pakkasta, niin hankeen oli tullu semmonen kova pinta,
mikä kannatti meit siin hangen päällä. Mamii se ei kyl viel kannattanu, mut se voi kyl kahlata lumes, pääasia et meiät se kanto.
Kyl me viiletettiinki vauhdin hurmast nauttien pitkin peltoo et karvat hulmus. Ihanaaa...
Mähän oon kertonu sulle, et meil on linnuille ruokamökki tuol portin ulkopuolel. Siel käy pal lintui aterioimas.
Ja oraviiki siel käy monta. Välil ne riitelee ruokavuoroist, väliin leikkii takaa-ajoleikkei.
Joskus ne tulee ikkunan taakse kurkkiin, et mitä me tehään. Ja arvaas mitä ne eilen oli tehneet?
Mami oli unohtanu laittaa pähkinöit ja auringonkukansiemenii niille. Niit oli varmaan suututtanu, kun ei ollu ruokaa tarjolla,
ja ne oli purkanu osiin niitten ruokamökin. Kaikki seinät ja katot oli epämääräsenä kasana.
Mami sit yritti kasata sitä uusiks, mut ei se oikein pysyny kasas, kun ne oli pistäny yhen seinänki kaheks kappaleeks.
Oli vähä tyhmää rikkoo ruokamökki, missäs nyt käyvät syömäs.
Nyt on sit menny jo maaliskuustki yli puolet, räntää sataa ja lumet hupenee.
Taitaa tulla kevät, tai sit ei. Hyvää kevään ootusta kuiteski.
-Miinuska-
Seuraava osa
|
|