|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 88 (26.6.07)
Wuff......... hau vaan. Taas tulee monen viikon jutut pötköön.
Nyt se kesä sit tais loppuu, ainaski aurinko on lähteny johoski muualle. Ei oo enää niin kuumakan.
Mentiin äsken tytyjen kaa ulos, ja siel oli taas se haju, mitä joka vuos ilmassa leijuu.
Kun mami tuli sit ulos, se katto, kun me oltiin kaikki nenut kohti taivasta ja nuuskuteltiin.
Mami sano, et voi itku, taasko ne sitä lantaa tonne pelloilleen levittää, nyt ovet äkkii kii, ettei haju tuu sisälle.
Tää on nääs näitä maalla asumisen riemuja, joist kaupunkilaiset ei tiijä mitään.
Mutsi alkaa olla kun kynitty kana.
Se sattu kuuleen, kun mami ilmos sen näytelmään ja heti se alko tiputteleen karvojaan semmosina tuppoina.
Kyl mäkin kuulin mamin ilmovan mut maailmalle, ja aloin kans ensin tiputteleen karvoi.
Mut sit kun mä rupesin paremmin miettii asiaa, et oiski kuiteski kiva lähtee kesän kunniaks vähä laivaileen,
ni pudotinki vaan pohjavillan.
Se oli vähä pakko tiputtaa, kun rupes oleen vähä lämmin, kun aurinkokin taas löysi tiensä meijän nurkille.
Tyty ja Lyyliki pudotteli pohjavillojaan. Tai oikeesti Lyylil ei viel ollukkan paljoo pudotettavaa.
Taas oli pihalle ilmestyny niit kuukunanmunii, niinku muinaki kesinä.
Mä en muistanu, et oonks mä maistanu niit, ni mun piti se yks ottaa ja vähä maistaa.
Yäk, ei se ollukkan hyvää, mä jätin sen puoliks syötynä pihalle, mist mami sit korjas sen kompostiin.
Ja kyl mä sen maust sit muistinki, et oon niitä ennenki maistellu, täytyy yrittää ens kesänä olla maistamatta.
Ja sit mä löysin pihalt semmosen pienen verkkopussukan, mis oli semmosii pienen pienii valkosii palloi.
Ja munhan tietty piti ottaa selvää, et mitä ne on ja voiks niit syödä.
Vein ne sisälle ja purin sen pussukan rikki, levittelin ne pallot pitkin sänkyy ja jätin ne sit sinne,
kun ei ne ollukkan mitään syötävää.
Arvaat varmaan kuka ne sit löys, mami rupes ihmetteleen et mitä kummaa tääl on ja mist ne on tullu.
Se kans haisteli ja tais maistaakki ja yritti liottaa niit vedessä, et sais selville mitä ne oikeesti on.
Mut ei sekään ymmärtäny mitään niitten päälle, pisti ne kämmenelleen ja otti kuvan.
Lähetti sen kuvan sit Katille, jos se ois vähä viisaampi, mut eipä ollu.
Mut sen työkaveripa sit ties, et ne on semmosii askartelus käytettävii jutskui, mitkä kuumennetaan ja sit ne sulaa liimaks.
Mulle iski semmonen kumma ajatus, et mitenkähän mun nyt käy, kun mä taisin niit maistaakki.
Onkohan mun vattas niin kuumaa, et ne sulaa, ja sit mun vatta liimaantuu umpeen ja kaikki ruoka ja ruohot,
mitä mä oon syöny, liimaantuu yheks mössöks, mitä mä sit teen.
Onneks ne ei sulanu, ne tuli vaan kakan mukana pois, kyllä helpotti, et selvisin pelkällä säikähdyksellä.
Pitäsköhän mun jättää vähä vähemmälle noi maistelemalla tutkimiset.
Nyt se juhannuski sit meni. Oli lämmintä, aurinkoista ja rauhallista. Ja kun sitä sanotaan,
että kesä on menny kun juhannus on menny, niin nyt kyl ihan silt kyl tuntuu.
Ei näy aurinkoo ja tuulee pohjosest vähä kylmästi. Huomiseks kuulemma sadettaki taas luvattiin.
Toivottavasti viikonlopuks tulee kauniimpaa ilmaa taas, kun mä lähen sinne laivamatkalle,
olis kivampi olla reisus kauniilla ilmalla. Mä kirjottelen sit matkakuulumisii, kun mä palaan.
Nyt en pal taida täs viikolla kirjotella, ku täytyy katella mitä mä tarviin matkalla ja sit vähä myöhemmin pitää pakatakki.
Noi muut tytyt pääseeki helpommalla pakkaamisella, kun ne menee vaan kylään.
Sä voit sit peukutella mulle lauantaina ja sunnuntaina, etten mä tekis ihan hukkareisuu.
Mutsille ja veikallekin saa peukuttaa lauantaina.
No niin, nyt sitten sataa, kuten eilen ennustettiin, joten sateiset terkuit vaan kaikille.
Matkalle valmistautuva Miinuska
Seuraava osa
|
|