Miinan päiväkirja

Osa 1      Osa 2      Osa 3      Osa 4      Osa 5      Osa 6      Osa 7      Osa 8      Osa 9      Osa 10	Osa 11      Osa 12      Osa 13      Osa 14      Osa 15      Osa 16      Osa 17      Osa 18      Osa 19      Osa 20	Osa 21      Osa 22      Osa 23      Osa 24      Osa 25      Osa 26      Osa 27      Osa 28      Osa 29      Osa 30	Osa 31      Osa 32      Osa 33      Osa 34      Osa 35      Osa 36      Osa 37      Osa 38      Osa 39      Osa 40	Osa 41      Osa 42      Osa 43      Osa 44      Osa 45      Osa 46      Osa 47      Osa 48      Osa 49      Osa 50	Osa 51      Osa 52      Osa 53      Osa 54      Osa 55      Osa 56      Osa 57      Osa 58      Osa 59      Osa 60	Osa 61      Osa 62      Osa 63      Osa 64      Osa 65      Osa 66      Osa 67      Osa 68      Osa 69      Osa 70
Osa 71      Osa 72      Osa 73      Osa 74      Osa 75      Osa 76      Osa 77      Osa 78      Osa 79      Osa 80	Osa 81      Osa 82      Osa 83      Osa 84      Osa 85      Osa 86      Osa 87      Osa 88      Osa 89      Osa 90	Osa 91      Osa 92      Osa 93      Osa 94      Osa 95      Osa 96      Osa 97      Osa 98      Osa 99      Osa 100	Osa 101      Osa 102      Osa 103      Osa 104      Osa 105      Osa 106      Osa 107      Osa 108      Osa 109      Osa 110	Osa 111      Osa 112      Osa 113      Osa 114      Osa 115      Osa 116      Osa 117      Osa 118      Osa 119      Osa 120	Osa 121      Osa 122      Osa 123      Osa 124

Miinan päiväkirjan osa 114   (4.10.08)

Sateista ja pimeetä syyskuuta elän mä nyt, ei paljon oo ees kirjotusinspiksiikän, kun ain vaan sataa ja sataa ja sataa... Käväsin mä tos Tuomarinkyläs näyttelyssäkin, mut mua taas vaan tympi koko juttu. Siks mua ei huvittanu taas liikkuukan, vaik kuin yrittivät. Mutku mua ei huvittanu, ni ei huvittanu. Ja jos mua ei huvita esiintyy, niin mähän en esiinny. Mami kyl näytti olevan vähä pettyny muhun, mut ei se mua torunukkan, harmitteli vaan, et mä tolleen taas tein.

Mutsilki on tänään synttärit, mut ei me niitkä nyt isommin juhlita, kuhan vähän jotain pientä herkutellaan. Keiju sille tos päivällä laulo, otettiin me muutki siihen vähä osaa, mutku mami sano, et se sattuu sen korviin, niin lopetettiin se laulu vähä lyhyeen. Laittas vaik pumpulit korviin, ni ei sattuis, joudutaanha mekin pakost kuunteleen päivät radioo ja illat telkkaa, vaik niittenki äänet käy joskus meijän korviin, ei sekän siit välitä.

Ihanaa, tänään paistaa aurinko, tuntuupas mukavalta. Arvaas mitä ilmesty tänään meijän seuraks pihalle? Ihania pieniä västäräkin poikasia. Tossa ne vaan meijän seuras tepasteli ja viserteli. Niit on 4 pientä palleroo ja mä mietin täs et onkohan niitten isä tai äiti keltavästäräkki, kun yhel on ihan keltanen rinta. Ei se kyl mikään mahottomuus oo, meil on ollu muinaki loppukesinä keltavästäräkkei. Hömötki on jo aikoi sitte tullu pois tuolt mettäst, ne on jo pitkän aikaa isoon ääneen huutaneet tii tii tiitään tuol pihalla. Se huuto on mamille, ne komentaa, et pitäs laittaa heille siemenii. Mut mami sano niille, et luonnos on viel niin pal syötävää, hakekaa vaan sielt viel. Siit huolimatta ne joka päivä jatkaa tota komenteluaan. Ja nyt kun omput alkaa olla kypsii ja tippuuvat, niin mustarastaat on tullu niillä herkutteleen.

Nonnii, ja nyt on käyty Porvoon näyttely. Me mentiin pitkäst aikaa Pirkon kyydis. Sil oli kleinei matkas, pari kakruuki harjottelemas matkustamist, kun lähetään niitten kans parin viikon pääst Saloon. Mul oli ihan kivaa, näin paljon tuttui. Tarun ja Jannenkin näin pitkäst aikaa. Niil oli mukana mulle uus tuttavuus, blondi-soopelipoitsu, ja collie-Sulo, sehän on mun vanha tuttu matkakaveri, monet reisut on yhes tehty. Ja sit et kyllä arvaa, kenet mä näin... Mä näin mun iki-ihanan iskän pitkäst, pitkäst aikaa. Ja näkemisen ilo oli molemminpuolist, mun iskä on niin ihana, mamikin on niin ihastunu siihen. Vili oli siel kans, Mira ja Kati mukanaan. Mä sit esiinnyinki Miran kans, ja nyt mua huvittiki esiintyy, niimpä mä pärjäsinki ihan hyvin. Voitin oman luokkani, parasnarttukisaski sijotuin kolmanneks ja lisäks sain viel varasertinki, semmost ei mul viel ookkaan, kaikkee muuta kyl koko seinällinen.

Kivaa, kun muutamaan päivään ei oo satanu. Päivällä löysin puutarhast kasan pienen västäräkin untuvii. Haukka oli taas iskeny pienenpienen linnun ravinnokseen. Mä en tykkää, et se vie noit pihan pikkulintui, vaik senkin pitää elää. Hakis ruokansa muualt. Veis noit variksii, kun ne rääkyyki niin rumasti. Mut se ei taida pärjätä niille, siks se käy pienempiensä kimppuun. Niit on kaks haukkaa, ne lentelee päivisin tuol taivaalla kyttäämäs, mist vois siepata pienen tipun suupalaks. Kyl ovat ilkeit.

Tänään meil oli hauskaa kun juostiin monta kilometrii pitkin ja poikin tota peltoo. Nyt voidaanki juosta pelloilla jonkinaikaa, kun niist on viljat puitu. Viljapeltoonha meil on ehdoton menokielto, eikä ees yritetäkkän mennä. Mut nyt kun pellos on vaan sänkee, niin vauhtii päälle ja menoks. Keijuki innostu ihan kamalasti, se viiletti koko nuoruutensa voimalla sinne sun tänne. Juostiin kilpaa mutsin ja Keijun kans ja hauskaa oli. Lyyli liikku vähä rauhallisemmin, mut vanharouva, Tyty, innostu kans leikkiin mukaan. Se vaan väsähti aikasemmin kun me nuoret. Kotiintuomisiks meil oli housuis monta oljenkortta ja jotain ihme siemenii, mitä mami sit sai nyppii pois meis kaikist. Mut ei se haittaa, huomenna otetaan uusiks, jollei sada.

Ihanaa, tää viikko on ollu lämmin ja aurinkoinen, jatkus vaan pitkään. Perhosetkin taas lentelee, noit amppareit ei kyl tarttis maisemis olla. On pelattu palloo Keijun kans monta kertaa päivässä, Tytykään ei oo kyllästyny tuomaroimiseen. Yöt on kummiski jo kylmii, mut onneks ei tarvii kun illalla käydä ulkona ja yöthän me ollaan sisällä. Tähdet ja kuukin on tainvaalla ollu joka yö. Syksy on ihan kivaa aikaa, jollei koko ajan tuu vettä taivaalta. Puut ja pensaatki on niin kauniita, kun niis on ruskaa.

Piiitkäst piiitkäst aikaa saatiin kunnon tuliaiset mamin ja Marjan kauppareisult. Et arvaakkan, mitä me saatiin. Saatiin kunnon luut, semmoset iiisot tuoreet polvilumpiot, jokainen oman. Mami on kuulemma semmosii pitkään yrittäny löytää, mut nyt vast tärppäs. Me tytyjen kaa pidettiinki oikein kunnon jyrsiäiset, ois jyrsitty pitempäänki, mut mami otti ne talteen varmuuden vuoks, ettei meilt mee masut sekasin. Saadaan taas huomena jyrsii niit jonkun aikaa, hieno homma. Lähtee hammaskivetki pois, jos jollakulla meist vaik ois. Mulla ei oo, Tytyllä kyl taitaa olla, sil on jo muuteski vähä huonommat hampaat. Mut se johtuu siit kun se on jo vanhus.

Tää päivä alko ihan kauniina ja lämpimänä, mut loppu suureen suruun ja murheeseen. Kotiin jäi suuri tyhjiö. Pelattiin päivällä Keijun kans palloo ja Tyty tapansa mukaan tuomaroi pontevasti ja äänekkäästi. Päivän käännyttyä iltapuolelle, Tytylle tuli hyvin paha olo. Sitä sattui varmaan kovaa, kun se tärisi ja läähätti ja oli ihan sekasin. Varmaan se sen kurkussa oleva kasvi, joka jo kaks vuotta sitten löydettiin ja jota ei voinut leikata, oli nyt kehittyny niin pahaks, et se teki Tytystä kipeen. Me olis tytyjen kans haluttu sitä hoitaa ja lohduttaa, mut mami rauhotti Tytylle makkarin. Me saatiin vaan vakavina seurata sen kipukohtausta. Mami soitteli kaikki ympäristön lääkärit päästäksensä Tytyn kans lääkäriin, mut joka paikas oli vaan vastaajat. Tämmöstä tää on tääl maalla perjantai-iltasin ja koko viikonlopun. Lopulta yks lääkäri vastas ja ne lähti Tytyn kans sinne. Sit mami tuli yksin kotiin. Tyty oli lähteny Sofi-äitinsä luo koirien taivaaseen. Sieltä ne nyt yhdessä seuraa meijän eloa. Meil kaikil on vähän orpo olo, kun meijän vanharouva jätti meidät. Mut Tytyllä on nyt hyvä olla, ei enää tunne kipuja. Hyvää matkaa Tytylle.

Tänään sit oli vieraita. Saara tyttöjen, Saimin, Tyynen ja Hiljan kans. Hilja oli sitten ihana, ei sitä ujostuttanu yhtään vieraas paikas. Ja kun mentiin ulos, se viiletti pitkin puutarhaa kun ohjus 16 viikkoisen koko energialla. Yritti saada meit juokseen mukana, mut vähä pelotti lähtee, kun se on niin pieni viel, ettei vaan ois juostu sitä rikki. Tyyne kyl sit juoksi sen kaa, se uskals, kun on tottunu kotona jo sen kans leikkiin. On ne pennut ihanii. Tahtoo kans tommosen.

Ja nyt oli aikanen matkaan lähtö. Pirkko tuli hakeen meit jo 6:n jälkeen. Sit ajeltiin kohti Saloo. Matkalla sato pitkin matkaa, yhes paikas niin paljo, ettei meinannu eteenpäin nähä, kun oli aamuhämärää, sumua ja kaatosade. Onneks alko kirkastuun ja sadekin loppu, kun lähestyttiin Saloo. Sielt löytyki paljon tuttui. Blondiki oli siel ja Taru ja Janne. Sit just kun poikien kehät oli loppumaisillaan, alko se myrsky, mitä ne kuulemma oli sääennustuksis luvanneekki ja taas tuli vettä ihan kaatamalla. Meijät koiruudet pistettiin häkkeihin ja sit tuli täys pimeys, mä en heti tajunnu, mist se johtu. Mut selvishän se, onneks mami oli ottanu teltan mukaan ja ne heiti sen meijän häkkien päälle, siit se pimeys johtu, kunnes saivat sen laitettuu niin, et näki vähä sielt alhaalt uloski. Ja sit kuulu vaan kovaa ropinaa, kun alko sataa rakeita. Aika pian koko myrsky oli ohi ja aurinko alko paistaan. Kehätkin alko taas, nyt tyttöjen esiintymisellä. Mä menin kehään Tarun kans, voitettiin mun luokka ja päästiin paras narttu kisas 6 parhaan joukkoon, mut ei sijotuttu. Ihan hienosti kuiteski. Sit lähettiinki kotiin kun kehät oli loppu.

Vierais maisemis vaan sit välil meinaa vähä eksyy, eikä aina meekkän ihan niinku pitäs. Niin kävi meilki et yhes t-risteykses oltiin väärällä kaistalla, kun piti kääntyy vasemmalle. Mut ku oltiin ainoot mihinkäänpäin kääntyjät, käännyttiin sit vaan siit vasemmalle, et päästiin kotisuuntaan. Ja just kääntyes huomatiin et siel oikeella vähän matkan pääs oli tulos poliisiauto, nii eiks se sit laittanu kaikki pysähtymiskäskyvalot vilkkuun. Ajettiin heti tien sivuun ja pysähyttiin ja sielt tuli poliisisetä kysyyn, et huomasitteks minkä virheen teitte. Pirkko sano, et huomattiin, mut kun ollaan koiranäyttelyst tulos ja vähä eksyksis, niin ei voitu tehä muuta. Poliisi totes sit et jaa, koiranäyttelystä tulette, ja me et joo, niin tullaan ja ollaan vähän vierais maisemis. Sit se pyys ajokorttii ja rekisteriotetta ja pisti viel Pirkon puhaltaan semmoseen pilliin. Kun Pirkko oli puhaltanu, sano että kiitos, nollaa näyttää, hyvää matkaa ja ajakaa varovasti. Me kans kiitettiin ja lähettiin jatkaan matkaa.

Vielä kotimatkalla sattu sit muutakin. Yhes kohtaa syöksy meijän sivusta ohi yks auto. Ei siinä muuten mitään ois ollu, mut kun yhtaikaa vastaan tuli linja-auto. Auto syöksähti just ja just mahtuen meijän auton ja linja-auton välistä, sil ei ollu varmaan puoltakaan metriä väliä meihin kumpaanka. Ei ollu kun senteist ja sekunnin osist kiinni, ettei meille olis käyny hyvin pahasti. Jos me kaikki ois törmätty yhteen, kaikille olis käyny hyvin huonosti, ajettiinhan siinä satasen nopeusalueella. Onneks meillä oli suojelusenkeleitä matkassa mukana. Taisi se kaahariki vähän pelästyy, kun sen jälkeen pysy kiltisti jonossa, eikä enää ohitellu. Miks tommosii törppöi pitää tuol liikentees olla vaarantamas toisten henkeä, jos eivät omastaan piittaa, pitäs ajatella muita. Onneks loppumatka suju hyvin ja päästiin turvallisesti kotiin.

Syyskuu loppuki sit kylmään aamuun. Oli melkein kun talvi, kun oli pakkast ja maa kuurast valkosena. Päivällä sit kyl aurinko paisto. Tuulia tuli kylään pitkäst aikaa. Mutsi ois vaan koko ajan ollu Tuulian sylis, mut kyl mäkin pidin puoleni, et sain pusia sitä. Se anto meille sitä reikii. Siit tuli semmonen kiva olo. Sit iltapimeellä, kun oltiin ulkona, mä näin kun pöllö lens yli pihan tonne mettään päin. Mami huus varmuuden vuoks meijät kaikki heti sen tykö valoon, kun joskus kauan, kauan sitten yks pöllö oli meinannu viijä meijän Julin.

Tässä olikin syyskuun jutut, sateetkin taas alko, kirjottelen taas toiste lisää. Sadesään terkuin Miinuska.

Seuraava osa