|
|
Miinan päiväkirja
Miinan päiväkirjan osa 116 (1.12.08)
Marraskuun jutut.
Hhui kauhistus..........
Olipas taas karmee iltapisukeikka illalla. Kaikes rauhas haeskeltiin sopivaa paikkaa mihin lirautettas. Jäi etsiskelyt kaikilt kesken, kun tuolt joen rannast alko taas kerran kuuluu semmost
karseeta ääntä. Oli vähä kun semmost hätäkiljuntaa, jotenkin kun huonoo käheetä haukkumist se muistutti. Jähmetyttiin kaikki kuunteleen ja unohettiin vähäks aikaa mitä oltiin tekemäs. Se ääni
kuulu ja kuulu ja liikku pitkin joen rantaa häipyen tonne ton toisen tien taa pellon läpi metikköön. Kun ääni vaimeni, mami käski sit käydä pisulla. Just sit ehittiinki se tehä, kun alkoki vähä
erilainen huuto kuulumaan tuolt rannast samast kohtaa. Se ei enää ollu haukun tapast, se oli ihan selkäpiitä karmivaa kamalaa karjumist. Kuunneltiin vähä aikaa ja sit lähettiin sisälle. Ja eiks
se kiljukarjunta kuulunu sisällekki ihan selvästi, vaik telkkaki oli auki. Kyl pisti miettiin, et mitähän siel oli. Ei kovin pienist kyl noin kovaa huutoo kuulu. Supikoirat pitää kyl kaameeta
metelii, mut eiks ne oo jo talviunilla ja kettuki on mun mielest liian pieni tommosen äänen aikaansaamiseen. Ilveksiiki tuol metikös on, mut ei ne mun mielest ääntele noin. Oiskohan siel voinu
olla vaik hirvien keskeinen tappelu.
Ja eilen sit alko ihan hirvee myrsky. Tuuli ja sato, kamalii myrskynpuuskii, ikkunat rämis, nurkat kolis ja paukku vaan myrskyn ja sateen kouris. Sit illalla ykskaks kuulu vaan kamala rysäys ja
tuli täys pimeys. Mami kompuroi hakeen ekaks fikkarii ja sit sytytteli kynttilöit et saatiin vähän valoo. Uloski oli viel pakko mennä, pimeeseen, ettei yöllä tuu hätää ja tuliki sit satees taukoo,
niin lähettiin pihalle. Mamil oli ottas joku valo ja molemmis käsis fikkarit mil se vahti meit et mis me mennään. Sano meil, et pysykää sit yhes, älkää lähtekö mihkään hortoileen. Käytiin pikaseen
pissalla ja tultiin kiireesti sisään, kun vielki oli kovii tuulenpuuskii. Sit joskus puolen yön aikaan mä heräsin siihen, kun yövalo sytty, oli saaneet sähkövian korjattuu. Ja ulkon oli tosi valosaa,
ihan ku ois ollu täys valastus päällä. Mut ei siel mitään valoi palanu, vaan yllätys, yllätys siel oli upee kuutamo ja taivas täynnä tähtii. Tänäänki on sit koko päivän satanu ja aamupäiväl oli viel
kovii myrskypuuskii. Toivottavasti huomen ois sateeton päivä.
Hei hulinaa. Mulle tuli tänään hoitolapsiks kaks pientä shelttityttöö, Cola ja Pepsi. Ihanii pikku vipeltäjii. Pepsi alko heti formulat, vauhdilla juoks ympyrää huoneest toiseen, välillä kiers
sohvanki takaa, et tuli vähä pitempi lenkki. Välillä vaihto suuntaa, onneks ei radalla ollu vastaantulijoit. Cola ekaks vähä katteli, et miltä Pepsin meno näytti ja sit liitty mukaan ralliin.
Enemmän sitä kyl kiinnosti noi peilikaapin ovet, piti haistella ja vähä maistellakki peilis näkyvää kaverii. Kun sit saivat ruokaa, sammahtivat tonne ruokalevolle. Mut kyl ne koht varmaan sielt herää.
On meil ollu vilinää ja vilskettä tän viikonlopun. Ihanii noo pentuset, touhuu niil on riittäny. Juostu ja leikitty me ollaan sekä ulkona että sisällä. Ja sit viel sunnuntaina tuli lisäjoukkoja
käymään. Mun veli-Vili ja Arttu ja sit niitten uus pikkulikka Supri. Se oli ihan samankokonen kun Pepsi, ikääki niil on yhtä vähän, kun on syntyneetki samana päivänä. Porukoilla pidettiin hauskaa
ulkona. Ja maanantaina sit väki väheniki, kun Colan ja Pepsin hoitoviikonloppu loppu ja ne lähti kotiinsa.
Ja keskiviikkona heti mami häipy Lyylin kans, olivat pois koko iltapäivän. Olivat vissiin lääkäris, ainakin Lyyli hais lekuriasemalle, kun mä tutkin et mis se on ollu.
Ja eiks sit mutsi häipyny seuraavana päivänä. Takas tullessaan sekin hais lekurille, sano käyneensä silmätarkistuksessa ja selvinneensä puhtain papruin. Ja sit se toi tuliaisiiki, kaks semmost ihan
pient ihkuu pikkupentuu, Kallen ja Ellin. Ne jäiki sit tohon majaileen, mä niitä noitten tytyjen kans tutkin ja haistelin ja kivoiks havaittin. Kalle ei sit ollukkan kun yhen yön meillä kun sitä
tultiin hakeen sen uuteen kotiin. Vähäks oli haikeeta, kun se lähti, mut jäihän tohon viel Elli.
Nonnii, nyt on taas kaks kakruu, kun Manta tuli illalla Ellin kaveriks. Ne on siskoksii. Manta on mun värinen ja Elli mutsin värinen. Niil on ihan kivaa kaksistaan. Mä ulkoilutinki niit tänään tuol
pihas. Siel onki kiva taas olla, kun täs yks päivä tuli luntaki. Ei mitään isoi kinoksii, mut lunta on kuiteski ihan kivasti maas ja pakkastaki, maminka ei tarvii joka ulkootulon jälkeen siivota
meijän tassui. Lumest mä tykkään, mut en vesisateest. Päästiin välil taas tonne sänkipellollekki juokseen kun siel oli kuivaa ja lunta, mut nyt seki ilo sit lopullisesti meni, kun ne auras ton
viimesenki pellon.
Oltiin tos päikkäreil kaikki, mäkin olin ihan kunnon unes. Ai joo, mami ei nukkunu, se teki tos koneella sitä meijän perinteist joulukalenterii. Mut me kaikki muut vedettiin sikeetä, kakrutki.
Yhtäkkii mä hyppäsin pystyyn, kun kuulu semmonen kunnon jysäri. Mä en unenpöpperös ekaks ees tajunnu mikä se oli. Mut sit mä huomasin et mutsi seiso sängyn vieres vähä pöllästyneen näkösenä, niinku
ei itekkä oikein ois tajunnu, mitä tapahtu. Se nääs putos sängyst. Unissaan kääns kylkee, eikä tajunnu et käänty tyhjän päälle ja rojahti lattialle. Vähäks sitä sit nolottiki, kun noin pääs käymään,
mut selvis onneks pelkällä säikähdyksel siit vahingostaan.
Ja nyt sit tuleeki kunnolla lunta, ihanaa, noi myrskypuuskat on vaan kamalii, menee viima ihan ihoon asti, vaik mullaki on vahva turkki. Mut jos huomen ei tuulis, niin sit saatas peuhata kunnolla
uudella lumella. Juostiin me kyl äskenki ihan kunnolla, mut ois voinu juosta pitempäänki ilman tota myrskyy.
Nyt vaan kun jatkus tää talvi eikä toi lumi sulais heti pois.
Ei sitä iloo sit kauan riittäny, vaihteeks sataa vettä ja lumi senkun hupenee vauhdillä. Tylsää, sanon mä. Ja meil vaihteeks sit taas lisäänty koirat, kun Lumi tuli meille. Se tos onki sit muutaman
viikon, kun se meinaa tehä pentunsa meil. Ei mul mitään sitä vastaan oo, senkus tekee. Elliki yks päivä muutti uuteen kotiinsa, Manta tos viel palloilee, mut seki vissiin muuttaa kohta.
Eiköhän täs taas jo ollukki kuukauden jutut, joten heippa vaan.
Terkuin lunta toivova ja ootteleva Miina
Seuraava osa
|
|